Turvallisuuden tunne mahdollistaa parantumisen

Tämä kirjoitus on julkaistu Viisas Elämä -sivustolla 26.11.2018

***

Naiseuteeni liittyy syviä haavoja ja trauma, joka ei ole vain henkinen, vaan puhkaissut aikanaan myös fyysisen sairauden. Itsensä parantamisen polku on ollut pitkä, enkä voi vieläkään sanoa olevani parantunut. En tiedä voinko sanoa niin koskaan. Ehkä jotkin haavat eivät poistu kokonaan, mutta ehkä ne kuitenkin puhdistuvat ja arpeutuvat. On kuitenkin yksi asia, joka on mahdollistanut muutoksen, askeleita kohti parantumista. Se on turvallisuuden tunne, joka on syntynyt jonkin suuremman näkymättömällä kämmenellä ja toisen ihmisen sylissä.

Minun parantumisen polulla tuo turva on rakentunut ensin suhteessa johonkin suurempaan. Haavojen ollessa vielä täysin auki ja trauman ollessa tuore, turvani alkoi rakentua suhteessa näkymättömään; valoon, jumalaan, rakkauteen – miksi sitä haluaakaan kutsua. Oman sisäisen itsetuntemuksen matkan myötä sisälläni on syntynyt syvä luottamus siihen, että jokin suurempi kantaa minua. Tunnen olevani henkisesti turvassa, koska olen kokenut näkymättömän ihmeellisen kosketuksen ja sen, ettei se ole koskaan hylännyt minua. Tämä on täysin sisäinen kokemus turvasta – suuri ja horjumaton. Mutta se on myös pyytänyt paljon. Se on tarkoittanut paljosta luopumista, tuntemattomalle antautumista, uskallusta luottaa pelkkään intuitioon. Se on tarkoittanut henkisten rajojen asettamista, sen oivaltamista mikä todella kuuluu minulle, mikä ei. Sitä mukaa kun olen oppinut milloin saan sanoa kyllä ja milloin ei, sisäinen turvallisuuden tunteeni on vahvistunut. On kuin minun ympärilleni olisi ajan myötä kerääntynyt joukko suojelijoita, ja sisälleni näkymätöntä valovoimaa, jonka turvin voin tarpeen mukaan laskeutua vaikka tummaan toivottomuuteen tietäen, että löydän sieltä aina tien ulos. Tämä turvan tunne ja luottamus suurempaan on antanut voimaa antaa anteeksi ihmisille ja itselleni sekä päästää irti niistä myrkyllisistä ajatuksista ja peloista, jotka ovat estäneet parantumasta.

Mutta tämä yksinään ei ole riittänyt parantumiseen. Sama turvallisuuden tunne on synnyttävä suhteessa ympäröivään maailmaan, muihin ihmisiin, myös niihin, joihin haavat ja trauma liittyvät. En usko että kukaan ihminen on niin itseriittoinen, että voisi saada kaiken tarvitsemansa vain suhteessa johonkin suurempaan. Välillä tällaiseen ajatukseen törmää ns. henkisellä polulla olevien ihmisten kanssa jutellessa. Aivan kuin oivallus elämän harhasta ja illuusiosta voisi tuosta vain ohittaa tähän ihmiselämään kuuluvat kokemukset. Mielestäni näin ajatellen, tulee kieltäneeksi kokonaan oman ihmisyytensä. Ihminen on epätäydellinen ja keskeneräinen, enemmän tai vähemmän rikkonainen. Uskon, toivon ja rakkauden lisäksi ihminen tarvitsee ihmistä. Monia ihmisiä. Tosin toisaalta tällainen kieltäminen on ymmärrettävää, koska juuri ihmisyys on kaikista kipeintä kohdata. Juuri siellä ihmisyydessähän meidän haavat ja varjot ovat. Juuri ihminen meissä pelkää, tuntee tunteet kehossaan ja suojelee itseään. Ei meissä oleva sisäinen suuruus tai jumaluus pelkää tai suojele itseään.

Koska käsittelen työssäni naiseuden teemoja sekä esimerkiksi feminiinisen ja maskuliinisen energian tasapainoa, lähestyn turvallisuuden tunnetta myös tämän kautta. Jokaisessa ihmisessä on niin feminiininen kuin maskuliininen energia – sisäinen nainen ja mies. Tuo feminiininen puoli meissä kukoistaa, luo uutta ja voi hyvin, kun se kokee turvaa, joka taas syntyy maskuliinisesta energiasta. Terve maskuliininen energia luo rauhallisen, vankkumattoman läsnäolon ja pysyvän tilan – kuin sylin, jossa voi tuntea olevansa turvassa. Tämä tapahtuu sisäisesti, oman feminiinisen ja maskuliinisen puolen etsiessä tasapainoa, mutta myös suhteessa toiseen ihmiseen.

Esimerkiksi, jos nainen on tullut rikki revityksi parisuhteessa, on hänen siitä eteenpäin mennäkseen tehtävä sisäistä parantumistyötä. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi oman rajattomuuden, uhriuden tai oman arvon kohtaamista ja itsensä rakastamisen opettelua. Tätä työtä itsensä kanssa voi tehdä myös tutkimalla sisäisen feminiinisen ja maskuliinisen energian terveitä ja epäterveitä malleja. Tämä sisäinen työ ei kuitenkaan yksinään riitä. Rikki revityksi tulemisen kokemus ei ole synnyttänyt turvattomuutta ja epäluottamusta vain sisäisesti, vaan myös suhteessa toisiin ihmisiin. Jotta eheytyminen ja uusi korjaava, turvallinen kokemus voi syntyä, se vaatii ei vain itsensä, vaan myös toisen ihmisen kohtaamista. Rikki revityn ihmisen sisäinen eläin kuitenkin välttelee tätä kaikin mahdollisin tavoin. Miksi se menisi taas syliin, joka on aikaisemmin satuttanut? Miksi se menisi suoraan siihen ansaan, joka on aikaisemmin johtanut lähes kuolemaan? Tämän tehdäkseen nainen tarvitsee suurta turvallisuuden tunnetta. Ilman kohtaamista parantuminen on ehkä mahdotonta, koska muuttuakseen ihminen tarvitsee kokemuksen. Särkyneen ihmisen on saatava korjaava kokemus siitä että hän on turvassa. Se mahdollistaa vähittäisen eheytymisen ja parantumisen ihmeen.

Sen lisäksi että on itse uskallettava kohdata omat haavansa ja itse opeteltava rakastamaan omaa sisäistä haavoittunutta sisintä, on annettava myös toisen nähdä se. Silloinkin, kun se nostaa häpeää, tarvetta paeta paikalta, itseinhoa tai itsesyytöstä. Haasteellisinta on olla haavoittuvainen ja näyttää oma pieni, heikko, traumasta haavoilla tärisevä minä, jonka voi tallata yhdellä sanalla. Mutta parantuakseen juuri sen osan tulisi saada tulla turvallisesti toisen ihmisen todistamaksi ja hyväksymäksi.

Kunpa meillä kaikilla olisi mahdollisuus olla hetki turvallisessa ja hyväksyvässä sylissä, jossa saamme olla heikkoja ja haavoittuvaisia. Monesti pyydämmekin tätä, itse sitä tajuamattamme. Teemme sen kuin pieni lapsi, joka kiukullaan ja huudollaan haluaa tulla huomatuksi ja rakastetuksi. Samalla tavalla aikuinen voi vaikkapa hyökätä tai olla ilkeä – lopulta kuitenkin vain omaa haavoittunutta sisintään suojellen ja syvimmillään syliin kaivaten. Aikuinen voi kuitenkin pyytää ottaa syliin. Ainakin tätä tarvetta voi yrittää sanoittaa, joko auttavalle ammattilaiselle tai läheiselle, joka kykenee tarjoamaan turvallisen sylin, ollen läsnä, pidellen tilaa. Ehkä ainakin voisimme yrittää muistaa tämän useammin; pyytää syliin, ottaa syliin. Tarjota turvaa, hakeutua turvaan. Me voimme auttaa siten toisiamme parantumaan. Se ei tarkoita että antaa parantumisensa toisen käsiin, vaan päinvastoin, ottaa vastuun itsestään ja rakastaa itseään niin paljon, että antaa itsensä tulla rakastetuksi ja parannetuksi. Siten haavoittunut voi vähitellen lakata tärisemästä ja hengittää luottavaisemmin. Siten joku päivä haavoittunut voi katsoa arpiaan ja kokea voivansa olla turvallisesti se kuka aidosti on. Minäkin tätä kohti kulkien – välillä vieläkin raastavan kipeällä, mutta myös äärimmäisen kauniilla naiseuden parantumismatkalla.

Katja

Elämän yksinkertaisuuden ihme – pyhin hetkeni pyhässä kaupungissa

Aurinko paistoi kirkkaana keskitaivaalla. Vedin huivia tiukemmin päälleni, suojatakseni kasvojani polttavalta kuumuudelta. Seisoin mäellä katsellen edessäni avautuvaa kaupunkia ja samaa näkymää, jonka Juudean autiomaasta saapuvat etsijät olivat ensimmäiseksi nähneet pyhiinvaellukselta tullessaan. Vaaleasta kalkkikivestä rakennetut talot sulautuivat yhdeksi kauniiksi kokonaisuudeksi, sulkien sisäänsä lukemattomat ikiaikaiset tarinat. Laskeutuessani alas kaupunkiin ja kävellessäni kaduilla, tunsin ihollani ilmassa leijuvan pölyn. Öljyjen tuoksut, hepreankieliset sanat, tavaroiden värikylläisyys ja kullatut esineet täyttivät aistini. Astelin sandaaleillani samoja katuja, joita olivat tallanneet lukemattomat jalat sen pitkän historian aikana. Olin tullut Jerusalemiin.

Tuo ikiaikainen, pyhä kaupunki on ihmeellinen. On kuin saapuisit tuhansien tarinoiden todellisuuteen, jossa jo lapsesta asti kuullut paikat, nimet ja tarinat heräävät eloon. Luvattu kaupunki on tunteita herättävä, ristiriitainen ja vastakohtaisuuksien täyttämä. Voit nähdä ihmisten itkevän, nauravan ja rukoilevan silmät suljettuina, koskettavan omistautuneena jollekin näkymättömälle. Lähes jokaisella vastaantulevalla ihmisellä on päällään jokin omaa uskontoa tunnustava symboli. Heidän vierellään voi nähdä aseistettuja vartijoita, valmiina suojelemaan sisäisen ja ulkoisen kuumuuden synnyttämiltä tunnepurkauksilta. Samalla kun eri uskontoja edustavat ihmiset pitävät kiinni tiukasti omista tarinoistaan ja niiden määrittämistä rajoista, samalla ne kaikki mahtuvat pienen alueen sisälle vieri viereen. Osa minusta etsi tapaa sulautua tuohon kaikkien makujen keitokseen, samalla kun osa minusta tunsi palanneensa kotiin, kulkemaan samoja kivisiä kujia kuin joskus aikaisemminkin.

Päivän päätteeksi seisoin suuren muistomerkin edessä. Se oli rakennelma, jonka sisällä oli hautaluola. Pieni hautaluola, jonne Jeesus oli aikoinaan haudattu – näin ainakin kerrottiin. Tuota luolaa en kuitenkaan nähnyt, mutta näin sen ympärille rakennetun, kultakoristein vuoratun kivirakennelman, jonka sisään ihmiset jonottivat. Jokin tuossa hetkessä sai minut pysähtymään paikoilleni. Katselin tuota rakennelmaa ja sen vierellä mutkittelevaa jonoa. Sisälleni hiipi yhä kasvava levottomuus. En tuntenut rauhaa, en lepoa, en pyhyyttä. Kaikki se oli kuin peittynyt väkijoukon, hälinän, tavaroiden, koristeiden ja paikalla ajansaatossa käyneiden lukuisten ihmisten tunteiden ja energioiden alle. Silmäni pysähtyivät hautaluolan päädyssä olevaan suojapeittoon. Se oli muovista tehty lakana, johon oli painettu Jeesuksen kasvot. Kävelin sen ohitse kun hidastetussa elokuvassa, hämmentyneenä ja hiljaisena. Silloin huomasin viereisen huoneen, joka kutsui luokseen. Se oli vanha huone, josta oli kulku toiseen hautaluolaan. Luolaan, joka periaatteessa olisi voinut olla yhtä lailla Jeesuksen luola.

Kun kumarruin ja kömmin sisälle tuohon hautaluolaan, tunsin energian muuttuvan. Tulin sisälle pieneen, yksinkertaiseen luolaan, josta oli riisuttu kaikki ylimääräinen – jos siellä oli koskaan mitään ylimääräistä ollutkaan. Luolan hiekkaisella lattialla oli vain yksi poltettu kynttilätuikku, ainoa, mikä muistutti nykypäivän materiaalisesta maailmasta. Muuten tuo pieni, hieman kostea ja hämärä hautaluola vain oli olemassa, kauniina juuri sellaisenaan, alkuperäisessä asussaan. Luolan seinät sulkivat ihmisten hälinän ulkopuolelleen. Minä ja pari muuta naista täytimme luolan omalla olemuksellamme. Istuimme kyykyssä katsellen ympärillemme, kuunnellen, ihmetellen. Yhtäkkiä tunsin olevani kuin kohdussa. Hämärä, syvällä kallion sisällä oleva hautaluola ei enää ollutkaan hauta, vaan se oli kuin Äiti-Maan kohtu. Kaikessa yksinkertaisuudessaan se sisälsi kaiken tarvittavan, kaiken oleellisen, merkityksellisen ja kauniin. Siinä hiljaisuudessa istuessamme, sisältäni purkautui ääni, joka muotoutui lauluksi. Tunsin olevani kuin soitin jollekin suuremmalle, pyhälle feminiiniselle äänelle. On kuin se olisi tullut herättämään ja synnyttämään tuossa kohdun hämärässä jotain sisälläni uinuksissa olevaa energiaa, vaikuttaen samalla myös muihin paikalla oleviin. Tuossa hetkessä tunsin pyhyyden. Yhteys johonkin suurempaan täytti koko kehoni, kaikki soluni. Tuossa yksinkertaisuuden ihmeessä tunsin yhteyden, joka on olemassa jokainen hetki, riippumatta ajasta ja paikasta. Yhteyden, joka ei tarvitse kultakoristeluita ja muistomerkkejä.

Kiitos Jerusalem, että muistutit minua oleellisimmasta, yksinkertaisuuden ihmeestä. Siitä, että kaikki tärkein on jo tässä. Yhteys, pyhyys ja merkityksellisyys on jokaisessa hetkessä, kun vain pysähtyy ja avautuu olemaan. Juuri kun tunsin olevani kuin eksynyt, sain lahjan – syvemmän ymmärryksen ja avautuneen äänen. Luola jossa ei ollut mitään, sisälsikin kaiken. Hauta olikin kohtu, jossa jokin minussa syntyi uudelleen.

Katja

Rakkauden maailmaa muuttava voima – Oletko rakkauden alkemisti?

Pyyteetön rakkaus on vahvin olemassa oleva, ihmeellinen voima. Se on puhdasta, korkeavärähteistä ja positiivista energiaa, jolla on uskomaton vaikutus kaikkeen olemassa olevaan. Rakkauden alkemisti ymmärtää tämän ehdottoman rakkauden voiman. Hän on ihminen, joka käyttää rakkautta myös tietoisesti niin sisäisen kuin ulkoisen maailman muuttamiseen, puhdistamiseen ja parantamiseen. Rakkauden alkemisti kulkee kohti vapautta, eheyttä ja aitoutta, niin itsessä kuin ympäröivässä maailmassa. Oletko sinä rakkauden alkemisti?

Alkemiassa on kyse transformaatiosta. Kautta aikojen ihmiset ovat yrittäneet selvittää kemiallisen alkemian salaisuuden; miten muuttaa perusmetalli kullaksi tai miten saada aikaan eliksiiri, joka takaa ikuisen elämän. Epäaitoa materiaa käsitellään ja puhdistetaan erilaisten vaiheiden kautta, jotta lopulta jäljelle jäisi aito esenssi, arvokkain ja puhtain aines. Rakkauden alkemistille tämä on myös vertauskuvaa ihmisen sisäisestä transformaatiosta, henkisestä muutoksesta – jota kutsun tässä rakkauden alkemiaksi. Se on pitkällä ajalla tapahtuva suuri sisäinen työ, jonka myötä ihminen jalostuu sisäisesti.

Aivan kuten kemiallisessa alkemiaprosessissa, myös ihmisen sisäisessä transformaatiossa epäaito muuntuu aidoksi. Erilaisten vaiheiden kautta turha palaa pois, huuhtoutuu ja kirkastuu. Tämä tapahtuu, kun ihminen tiputtaa rajoittavia uskomuksia sekä opittuja rooleja ja naamioita. Ihmisen aito olemus tulee vähitellen esille, kun hän kohtaa pelkojaan ja varjojaan, muuntaa tiedostamatonta tietoiseksi, näkymätöntä näkyväksi. Rakkauden alkemisti päästää irti ja antaa anteeksi, lukemattomia kertoja. Hän valitsee yhä uudelleen rakkauden, jalatkin tutisten. Vähitellen sisäiset vastakkainasettelut kohtaavat ja tasapaino vahvistuu. Oma keskikohta ja totuus kirkastuvat. Rakkauden vahvistuessa myös tietoisuus avautuu. Kun rakkauden alkemisti hyväksyy niin oman suuruuden ja jumalallisuuden kuin oman pienuuden ja inhimillisyyden, tämä kaikki johtaa vähitellen sisäiseen vapauteen, eheyteen ja aitouteen. Lopulta suuren työn jälkeen tuhkasta nousee vapaana lentävä Feeniks-lintu. Näkyviin tulee se, mikä on aitoa ja ainoa ikuisesti kestävä –  kuin tulessa palamaton kulta, puhdistettu esenssi. Rakkaus.

Rakkaudella on maailmaa muuttava voima. Se on valo, joka läpäisee kaiken kiinteän. Se on kuin tuli, joka sulattaa jään ja polttaa pois kaiken kestämättömän. Se on vesi, joka kirkastaa totuuden ja puhdistaa solutasoja myöten. Rakkaus kuorii epäpuhtauden, avaa sipulin kerrokset, mutta myös luo nahan uudelleen. Rakkaus on aina vastaus. Sen transformoiva voima ulottuu niin sisältä ulos, kuin ulkoa suoraan sisälle, ihan ytimeen asti.

  • Valitse rakkaus

Sinä olet vapaa valitsemaan ajatuksesi ja tekosi. Haluatko ruokkia hyviä vai huonoja ajatuksia? Valitsetko toimia sydäntäsi vai pelokasta mieltäsi kuunnellen? Elämän vastakohtaisuudet kulkevat aina yhdessä, joten siellä missä tuntuu olevan vain pelkoa ja pimeyttä, sielläkin on aina rakkaus ja valo. Aina kun valitset rakkauden, vahvistat rakkautta itsessäsi. Silloin olet aina askeleen lähempänä aitoutta.

  • Ole rohkeasti rehellinen

Rehellisuus kuorii pois turhan. Se räjäyttää auki sen mikä ei ole totuudellista, pakottaa esille valheellisen.  Rehellisyys voi olla myös pelottavaa tai satuttavaa, mutta lopulta vain hetken. Samalla kun se nostaa esille sen mitä haluaisi piilottaa, rehellisyys tuo mukanaan vapautumisen. Pelon kohtaaminen, kivun ja kärsimyksen kokeminen on kuitenkin myös osa sisäistä puhdistumista. Se muuttaa meitä ihmisenä, kirkastaa sisintä ja synnyttää kiitollisuutta. Muistathan, että totuus ei pala tulessakaan – siihen on helppo luottaa.

  • Anna rakkauden virrata

Tarvitsemme myös toisiamme kokeaksemme rakkauden itsessämme. Rakkaudella on monta muotoa. Joskus tarvitsemme toiselta ihmiseltä tulevaa vastustusta tai haastetta, joka pakottaa kääntymään sisäänpäin ja etsimään rakkauden voiman itsestä. Joskus taas toisen ihmisen osoittama lempeys ja myötätunto avaa ymmärryksen omasta merkityksellisyydestä. Anna rakkauden virrata sen kaikissa muodoissaan. Anna ja ota vastaan. Yhtä lailla kun on tärkeää tunnistaa ja asettaa omat rajansa, on myös tärkeää uskaltaa laskea muurit ja avautua – antaa rakkauden tuntua. Kun rakkaus saa virrata vapaana, se hoitaa, parantaa ja muuttaa tavoilla, joita emme voi ehkä koskaan mielellä ymmärtää.

  • Kohti aitoutta, ei kohti täydellisyyttä

Jos elämä tulisi valmiiksi, se lakkaisi olemasta. Jos ihminen olisi täydellinen, inhimillisyys lakkaisi olemasta. Rakkaus on ennemminkin aito kuin täydellinen. Rakkaus nimittäin sisältää kaiken, myös epätäydellisyyden. Aitona oleminen vaatii uskallusta olla haavoittuvainen ja keskeneräinen, mutta se on kuitenkin ainoa tie itsetuntemukseen, todellisen aidon itsen äärelle.

Tämä matka on kaikkien vaiheiden arvoinen.

Katja

Näetkö ja kuuletko minut? Olenko merkityksellinen?

Tämä kirjoitus on julkaistu Naiseuden Voiman sivustolla 4.9.2018

***

Ihmisen käsitys itsestä rakentuu vahvasti sen mukaan miten toiset näkevät ja kuulevat hänet. Tarvitsemme myös toisiamme kohdataksemme itsemme. Jos emme tule nähdyksi ja kuulluksi, on kuin olemassaolomme ei tulisi todistetuksi. Lapsena osaamme vielä vaatia nähdyksi ja kuulluksi tulemista. Lapsi huutaa, nostaa ääntänsä, jos hänestä tuntuu ettei häntä kuulla. Lapsi tekee itsensä nähdyksi – kato mua, hän pyytää. Jokainen haluaa tulla huomatuksi omana yksilöllisenä itsenään. Se tuo meille hyväksytyksi tulemisen kokemuksen.

Naisen tarpeisiin kuuluu tulla nähdyksi myös naisena. Naisen ja jokaisessa ihmisessä olevan feminiinisen energian oikeus on kukoistaa runsaana ja näyttävänä, virrata vapaana sekä tulla arvostetuksi ainutlaatuisessa kauneudessaan.

Voit ehkä tunnistaa sisälläsi olevan pienen tytön, joka sädehtii saadessaan olla ihailtu keskipiste. Opimme kuitenkin työntämään tämän osan itsestämme sivuun. Vaihdamme värikkäät vaatteet harmaisiin, hiljennämme äänen, laskemme pään alas ja sulaudumme joukkoon. On parempi, ettei erotu joukosta. Kuvittelemme myös, että oman itsensä näyttäminen ja esille tuominen on väärin muita kohtaan. Kuvittelemme, että on helpompaa piilotella ja vähätellä itseään. Koska emme koe olevamme merkityksellisiä vain sellaisena kuin olemme, haemme hyväksyntää ulkoisilla asioilla – titteleiden, tekojen, saavutusten ja suoritusten kautta. Varomme kuitenkin, ettemme vaan tee muiden oloa epämukavaksi tai vaikuta liian itserakkaalta ja itsekkäältä. Kaiken tämän tehdessämme tulemme kuitenkin kieltäneeksi itsemme. Tukahdutamme näin itsemme ja viemme itseltämme myös mahdollisuuden vastaanottaa hyvää.

Uskallus olla näkyvä ja kuuluva on aina lahja itselle, mutta myös muille ihmisille. Se luo uutta elämää. Kun ihmisen näkymätön sisin tulee näkyväksi, se tuo maailmaan lisää runsautta, luovuutta, aitoutta ja kauneutta. Naisen rohkeus olla näkyvä ja kuuluva on aina lahja myös muille naisille. Kun nainen rakastaa itseään ja uskaltaa näyttää sisimpänsä, hän antaa siihen samalla luvan myös muille naisille. Valo vahvistaa valoa. Kun nainen on näkyvä ja kuuluva omassa valovoimassaan, hän valaisee myös muut, ja kohottaa tuota samaa energiaa myös muissa ympärillään olevissa naisissa. Toisen ihmisen kauneuden ja tarinan voi antaa inspiroida ja valaista omaakin polkua.

Nähdyksi ja kuulluksi tuleminen on siis vastavuoroista. Toinen ei voi nähdä ja kuulla sinua, ellet anna siihen lupaa ja uskalla näyttää itsesi. Se tarkoittaa uskallusta avata oma sisin. Se taas kysyy rohkeutta, koska on pelottavaa ajatella, että entä jos toinen ei hyväksykään minua. On rohkeaa näyttää oman pienuutensa; olla inhimillinen ja haavoittuvainen, koska siinä on riski tulla tuomituksi tai hylätyksi. Mutta vain sitä kautta toinen voi nähdä myös itsessä olevan sisäisen suuruuden – oman aidon olemuksen.

Entä jos et enää tukahduttaisi itseäsi? Sana kerrallaan voit rohkaistua puhumaan omaa totuuttasi, kertomalla oman mielipiteesi ja ilmaisemalla tunteesi. Sitä kautta saat kokemuksen, että se on täysin turvallista. Sanasi kyllä tavoittavat toisen, kun ne kumpuavat aidosti sisimmästäsi. Entä jos sinun ei tarvitsisi turhaan piilotella itseäsi? Askel kerrallaan voit tulla esille piilosta ja antaa muiden nähdä sinut. Kokemusten myötä luottamuksesi kasvaa – sinä voit olla vapaasti ja turvallisesti sinä. Sinulla on merkitys.

Näe tänään itsesi. Sano itsellesi: minä näen sinut. Ole tänäänkin läsnä itsellesi ja ihmisille joita kohtaat. Kuullaan ja nähdään toisemme – myöskin ilman erityisiä tekoja ja suorituksia. Vain siksi että olemme tässä, ihmisinä toisillemme.

Minä haluan nähdä ja kuulla sinut.

Katja

Hyväksymisen ja antautumisen vapautus – miksi vastustella sitä mikä on?

Elämä vie meitä joskus äärirajoille. Joskus löydämme itsemme nurkasta, josta ei tunnu olevan ulospääsyä. Vaikka yrität kaikkesi ja pyydät sydämesi pohjasta, vastassa tuntuu olevan vain tyhjyys. Mutta entä jos ilman tällaisia kokemuksia emme suostuisi kohtaamaan jotain tärkeää? Ehkä se onkin sitä, että elämä opettaa meitä hyväksymään ja antautumaan. Kun ihminen on tarpeeksi väsynyt tai epätoivoinen, suurinta rakkautta itseänsä kohtaan on lopettaa taistelu ja väkisin yrittäminen. Miksi vastustella sitä mikä on?

Suorittavassa elämässä olemme oppineet, että sinnikkyys palkitaan. Mitään ei saa, jos ei yritä. Ja jos yrität ja epäonnistut, nouse vielä kerran ylös ja yritä uudelleen. Loputtomasti. Oman itsensä kustannuksellakin. Päättäväisyyttä, tahtoa ja soturivoimaa tarvitaan elämässä, mutta joskus sinnikkyydestä tulee itsensä tuhoavaa taistelua, ilman että sitä edes itse huomaa. Henkiset ja fyysiset voimat loppuvat, mutta periksi ei anneta. Sitä vain puskee eteenpäin kuin härkä, vaikka parasta olisi pysähtyä. Levätä. Antautua. Joskus on vaikea luottaa, että elämä tapahtuu silloinkin, kun emme pakota sitä tapahtuvaksi.

Antautuminen kysyy myös hyväksymistä. Huomaatko joskus ajattelevasi: ”en suostu siihen, että tämä asia on näin”… ”en halua tätä elämääni”…”en halua olla tällainen”…”tämä ei saa olla totta”… Aina kun vastustelemme sitä mikä on, yritämme väistellä totuutta. Jos taas vastustelemme totuutta, satutamme itseämme hakkaamalla päätä seinään. Jos yritämme muuttaa väkisin sitä mikä on, paradoksaalisesti estämme asioita muuttumasta parhaaseen mahdolliseen muotoon. On tietysti täysin inhimillistä, että joskus totuuden kohtaaminen on yksinkertaisesti liikaa, liian haastavaa ja satuttavaa. Elämän epätäydellisyyden kohtaaminen on raskasta. On vaikea hyväksyä sitä vääryyttä mitä kohtaamme maailmassa. On haastavaa hyväksyä sitä keskeneräisyyttä, riittämättömyyttä, virheitä ja osaamattomuutta, mitä kohtaamme itsessämme. Sitäkin on opeteltava, vähitellen.

Hyväksyminen kuitenkin vapauttaa. Se valaisee pimennossa olleen kohdan. Kun jokin saa tulla esille sellaisena kuin on, se saa luvan muutokselle. Hyväksyminen vapauttaa, avaa puristuksen, niin että elämä pääsee virtaamaan vapaasti, muotoutumaan uudelleen. Aivan kuten sisällämme olevat tunteet. Jokainen tunne tulisi tuntea, antaa nousta esille, virrata vapaasti ulos. Silloin se ei jää asumaan sisälle ja lukkiudu kiinni kehoon. Kun jotain yllättävää tapahtuu, voit samantien hyväksyä sen sellaisenaan. ”Ok, tämä on nyt näin.” Kun hyväksyt ja antaudut sille mitä on, elämä kyllä näyttää seuraavan askeleen.

Oman elämäni kautta olen päätynyt luottamaan, että silloin kun elämä työntää puristuksiin ja kuljettaa väsymyksen äärirajoille, siellä takana on jokin suuri tarkoitus. Vääryyden ja katkeruuden tunteestakaan huolimatta elämä ei pilkkaa minua, en ole kirottu tai vähempiarvoisempi. Vaikka kivun keskellä tarkoitusta voi olla mahdoton ymmärtää, jälkeenpäin katsoen voi huomata, että isoimmat haasteet ovat olleet suurimpia lahjoja, pohjimmiltaan rakkautta. Ne haastavat ihmiset ovat olleet rakkaita sieluja valitsemaansa roolia esittämässä. Haasteet, kipu ja kärsimys muuttaa ihmistä pohjamutia myöten. Ne puhdistavat ja nostavat esille sen, mikä ei ole totuudellista. Ne pakottavat ihmisen pysähtymään ja hyväksymään oman inhimillisyytensä ja rajallisuutensa. Ne pakottavat ihmisen etsimään merkitystään, avautumaan luottamukselle ja uskolle johonkin suurempaan. Kivunkin keskellä voi antautua ja se on rakkautta itseä kohtaan. Se antaa luvan itselle olla se mikä on. Se tuo mukanaan anteeksiannon ja ymmärryksen, että jokainen ihminen tekee aina parhaansa sillä ymmärryksellä mikä hänellä kullakin hetkellä on – myös sinä itse. Väsyttävästä taistelusta voi myös päästää irti, ilman että se tarkoittaa luovuttamista. Itselle voi sallia kannattelun ja johdatuksen. Vaikka elämä välillä testaa ja kokeilee rankallakin tavalla, se ei koskaan hylkää kokonaan.

Jokainen aamu kun heräät, voit antautua jollekin suuremmalle. Voit antaa itsesi elämän kuljetettavaksi, ojentaa käden viisaudelle, joka ohjaa sinua. Sinä saat olla johdatuksessa! Sinun ei tarvitse aina tietää! Voit olla kuin hollow bone, kuten intiaanit sanovat – ihminen kehossa, jonka kautta suuri henki virtaa. Hyväksyminen ja antautuminen eivät ole luovuttamista, vaan luottamusta. Antautuminen ei ole välinpitämättömyyttä, vaan uskoa. Kaikki ei ole sinun käsissäsi – ja hyvä niin.

Lämmöllä, Katja

www.magdalakoulu.com

www.katjafrange.com

Kuusi avainta feminiinisen voiman ja viisauden vahvistamiseen

Tämä blogi on julkaistu Naiseuden Voiman sivustolla 23.8.2018

***

Naisten asettuminen omaan voimaansa on avain maailman muuttumiseen. Feminiinisen tulee olla arvostettu, nähty ja kuultu omassa ainutlaatuisessa viisaudessaan ja voimassaan. Tarkoitus ei ole, että feminiininen mahduttaa itsensä maskuliiniseen malliin, vaan ottaa oman paikkansa erilaisena, mutta tasavertaisena kumppanina.

Kaikessa olevaisessa on sekä feminiininen että maskuliininen energia. Siksi näiden energioiden välisen tanssin voi tiedostaa niin jokaisen ihmisen sisällä kuin esimerkiksi parisuhteessa, yhteisössä, luonnossa tai koko maailman tasolla. Vahvistuessaan tämä tasapainon tanssi mahdollistaa entistä inhimillisemmän, tietoisemman, vastuullisemman ja myötätuntoisemman maailman.

Muutos on kuitenkin lähdettävä ensisijaisesti omasta itsestä. Oman henkisen polun ja itsetuntemuksen kautta jokainen ihminen voi kulkea kohti oman sisäisen feminiinisen ja maskuliinisen energian välistä liittoa. Sitä kautta vaikutamme myös ympäröivään maailmaan. Koska olemme osa suurempaa kokonaisuutta, jokaisen itsessä tekemä työ muuttaa myös kollektiivista tietoisuutta.

Vaikka feminiininen ja maskuliininen energia eivät ole sukupuoleen sidottuja, seuraavassa on kuusi feminiinistä voimaa ja viisautta vahvistavaa avainta etenkin naisen elämän näkökulmasta.

Luovuus

Feminiininen energia on luovaa, transformoivaa ja uutta synnyttävää energiaa. Vaikka maskuliinisella energialla on oma tärkeä tehtävänsä uuden luomisessa, feminiininen synnyttää uuden näkyvään muotoon. Kaikki luovuus vahvistaa tätä feminiinistä voimaa. Se voi tarkoittaa mitä tahansa luovaa tekemistä, jossa näkymätön saa näkyvän muodon. Luovuudella nainen tuo esille jotain sielustaan, antaa sisimpänsä näkyä esimerkiksi kirjoituksen, maalauksen, äänen, liikkeen, sisustaminen tai vaikkapa ruoanlaiton kautta – ei ole oikeaa tai väärää tapaa olla luova.

Luovuudelle on tärkeää antaa tilaa. Hiljenny, meditoi ja vahvista yhteyttä tähän hetkeen ja itseesi. Anna tila, johon uusi pääsee laskeutumaan. Asettaudu vastaanottamaan sitä mikä haluaa hetkessä syntyä. Kulje luonnossa ja istu veden äärellä antaen sen inspiroida sisintäsi. Naura, koska ilo avaa kanavia. Juhlista ja kiitä luovuuttasi mitään pois pyyhkimättä tai arvostelematta. Anna kaikkien kukkien kukkia itsesi sisällä.

Toisaalta on hyvä tiedostaa, että todellinen luova ja uutta synnyttävä energia on myös tuhoavaa. On tärkeää antaa sen tuhoutua, mikä on uutta synnyttävän energian tiellä. On tärkeää antaa sen hajota, mikä on ottamassa uuden muodon. Jos luovuus tuntuu tyrehtyneeltä, voit myös kutsua sisäistä lastasi auttamaan, ja aloittaa tekemällä niitä asioita, mitkä ovat lapsena sinua innostaneet ja saaneet luovuuden virtaamaan.

Intuitio

Siinä missä maskuliininen energia on loogista ja analyyttistä, on feminiininen energia intuitiivista. Intuitio vahvistuu erityisesti tietoisuuden avautumisen ja itsetuntemuksen kautta, tuntemalla ja erottamalla intuition esimerkiksi sisäisistä peloista, haavoista ja haluista. Harjoittele ja vahvista intuitiotasi. Kyseenalaista opittua ja anna lupa uudelle.

Jokaisen naisen sisäinen näkijä kysyy luottamusta siihen mitä ei tiedä. Se pyytää uskallusta antautua tuntemattomalle, sille, mitä ei voi kokea, tuntea tai tietää kuin sydämellään. Antaudu elämän mysteerille ja epävarmuudelle. Valjasta sisäinen utelias ja avoin lapsesi ja tutki elämää ihmetellen; aina ei voi tietää. Kaikkeen ei aina tarvitsekaan saada selitystä. Silti sydän on kuin kompassi, joka ohjaa eteenpäin, jokaisessa hetkessä. Ole hereillä.

Kuuntele sitä hiljaista ääntä, välähdysmäistä tietoa, näkyä tai kehon tunnetta. Kun mieleesi nousee kysymys tai teet valintoja tai päätöksiä, käänny ensin kuuntelemaan itseäsi, ennen kuin haet vastausta ulkopuoleltasi. Toimi intuitiosi mukaan ja katso mitä tapahtuu. Näin opit kokemuksen kautta luottamaan intuitioon, feminiinisen energian superpoweriin.

Yhteistyö

Feminiininen energia etsii luontaisesti yhteyttä ja sitä kautta syntyvää ykseyttä, kun taas maskuliininen energia on suuntautunut yksilöllisyyteen, joka luo erillisyyttä. Feminiininen energia kulkee sisäänpäin ja ohjaa kaiken yhteen. Se yhdistää, kutsuu kokoon, luo siltoja ja kutoo yhteen. Jotain voimallista tapahtuukin, kun naiset kokoontuvat yhteen. Naisten välinen ystävyys, siskous ja piirit vahvistavat jakamisen kautta syntyvää yhteyttä ja ykseyttä, niin suhteessa itseen kuin muihin.

Yhdessä naiset voivat toimia toisilleen kätilöinä uuteen ymmärrykseen, toimia peileinä ja auttaa oivaltamaan, vapauttamaan ja puhdistamaan vanhaa. Me kehitymme yhdessä, olemme jokainen osa suurempaa kokonaisuutta. Tällainen feminiininen yhteistyö ja siskous näyttää esimerkkiä siitä, että selviytyäksemme ja kehittyäksemme tarvitsemme toisiamme, rohkaisua, tukea, yhdistymistä ja jakamista. Kutsu koolle ystäväsi. Mene osaksi naisten piiriä. Kutoudu rohkeasti osaksi kokonaisuutta, jossa voit kokea tulevasi nähdyksi ja kuulluksi, ainutlaatuisena osana yhtä kokonaisuutta.

Seksuaalisuus

Seksuaalienergia on elämänvoimaa. Se on vitaalia, parantavaa rakkausenergiaa, joka sykkii sisällämme. Kehomme erittää rakkaushormonia, oksitosiinia, joka liikuttaa elämänvoimaa kehossamme vahvistaen siten terveyttä niin kehon, mielen kuin hengen tasolla. Vapautuessaan seksuaalienergia vahvistaa esimerkiksi luovuutta, avoimuutta, iloa ja kestävyyttä.

Feminiininen seksuaalinen voima ja naisten sensuaalisuus on tuomittu vuosisatojen ajan. Se on tukahdutettu, koska se on koettu uhkaavaksi patriarkaaliselle, vääristyneelle maskuliiniselle vallankäytön mallille. Naisten seksuaalisuutta on kontrolloitu, siitä on tehty häpeällistä ja siten naisilta on viety mahdollisuus päästä käsiksi omaan sisäiseen seksuaalienergiaan ja ymmärtää sen maailmaa muuttava voima.

Voimme kuitenkin muuttaa vanhan. Juhlista seksuaalienergiaasi ja sensuaalista kauneuttasi. Puhu rakastavasti kehollesi. Hemmottele itseäsi, rentouta kehosi vaikkapa hieronnalla tai hengityksellä. Opi tuntemaan kehosi ja sen mikä saa sen voimaan hyvin. Anna kehosi kertoa mikä tuntuu hyvältä. Nauti. Ruoki intohimoa elämässäsi. Kohtaa rohkeasti seksuaalisuuteen liittyvä häpeä. Kyseenalaista siihen liittyvät rajoittavat uskomukset ja määritykset. Älä piilota seksuaalisuuttasi, jos et halua sitä piilottaa.

Vaikka muutokset vuosisatoja vanhoissa uskomuksissa vievät oman aikansa, naisten tulee saada ilmaista itseään vapaasti, asettaa omat rajat ja määritykset, pitää itsemääräämisoikeus ja tulla kunnioitetuksi myös seksuaalisena olentona. Naisen seksuaalisuudessa on voima ja pyhyys, jonka voi kokea vain vapauttamalla itsensä ja sallimalla itselleen vielä uinuksissa oleva elämänvoima.

Ääni

Naisten ääni on ollut pitkään historiassa tukahdutettuna ja hiljennettynä. Naiset eivät ole saaneet ääntään kuuluville, heidät on hiljennetty tai mielipiteitä ei ole arvostettu. Äänen hiljentäminen on ollut myös viestiä siitä, että naisten tulee kuunnelle ulkopuolelta tulevia määrityksiä, pyytää lupa itselleen ja omalle olemassaololleen. On kuitenkin aika antaa äänen kuulua. Jokaisen naisen on aika ymmärtää, että juuri hänen sanomansa on kuulluksi tulemisen arvoinen juuri sellaisenaan.

Kommunikoi avoimella mielellä ja sydämellä. Uskalla puhua omaa totuuttasi. Uskalla esittää eriäviä mielipiteitä, antaa tunteiden tulla esille, ilmaista itseäsi vapaasti, myös negatiiviseksi luokiteltuja tunteita. Aidossa tunteessa ja herkkyydessä on voima, joka tavoittaa kuulijan paremmin kuin hienosti asetellut sanat.

Naisten on uskallettava olla esillä myös naisina ja antaa nimenomaan feminiinisen äänensä kuulua. Naisten ei tarvitse lieventää tai siistiä sanomaansa vain, koska he haluavat olla uskottavia ja hyväksyttäviä myös miesten maailmassa. Etenkin länsimaisilla naisilla on myös vapauden mukana tuleva vastuu tehdä osansa maailman muutoksessa. Koska meidän ei tarvitse pelätä henkemme puolesta, voimme puhua myös niiden naisten puolesta, joiden suut ovat edelleen hiljennetyt.

Rakkaus

Rakasta. Ota vastaan rakkautta. Ole rakastettu. Perustavanlaatuinen feminiininen energia on ennen kaikkea pyyteetöntä rakkausenergiaa. Kun ihminen kokee ja tiedostaa tuon rakkauden sisällään, elämä ei ole samanlaista kuin ennen. Valitse rakkaus antamalla anteeksi itsellesi ja muille. Valitse myötätunto itseäsi ja muita kohtaan. Hyväksy oma inhimillinen epätäydellisyys, ilman tuomintaa. Pyri päästämään irti luokitteluista, myös siitä mikä kuuluu naisille ja mikä miehille – keskity ihmisyyteen.

Voit fokusoida rakkauteen, ympärillä olevan kaaoksenkin keskellä. Koska valitsemalla rakkauden, muutat elämääsi ja ympäröivää maailmaa kaikista vahvimmalla voimalla mitä on. Rakkaus on se kuka me olemme. Rakkauden valitseminen luo ja vahvistaa ykseyttä, niin sinussa itsessäsi kuin kollektiivisesti. Palvele rakkautta ottamalla sen osaksi jokaista hetkeäsi, kehollistamalla se näkyvään muotoon. Pienilläkin teoilla, sanoilla ja hetkillä on merkityksensä. Todellinen feminiinisen energian voima on sitä, että voi koskettaa kaikkea sydämellä, ilman että sulkee sydäntään.

Katja

Rakkauden vastaanottaminen – kolme sanaa Rakastetulle

Tämä blogi on julkaistu Viisas Elämä -sivustolla 21.8.2018

***

Feminiinisen energian yksi symboli on malja. Kuten maljan muoto kertoo, se yhdistää sisäisen ja ulkoisen, ylhäällä ja alhaalla olevan. Feminiininen energia on vastaanottavaa. Se on kuin tuo malja, joka täyttyy rakkaudesta ja näin tehdessään virrattaa sitä myös vastavuoroisesti ympärilleen. Jotta tämä tapahtuu, on energian vaihduttava eli antamisen ja vastaanottamisen on oltava tasapainossa ja jatkuvassa liikkeessä. Ilman vastaanottamista malja vähitellen tyhjenee ja menettää elinvoimansa. Silloin feminiininen puoli meissä ei pysty kukkimaan, luomaan ja synnyttämään uutta elämän runsautta.

Monesti antaminen on kuitenkin helpompaa kuin vastaanottaminen. On helpompaa rakastaa toista kuin itseä. Rakkaudellisten tekojen tekeminen, hoivaaminen ja kantaminen voi olla itsestäänselvyys, mutta samalla sitä voi olla lähes mahdoton sallia itselleen. Vastaanottaminen voi tuntua itsekkäältä tai saada aikaan syyllisyyden tai velassa olemisen tunnetta. Omien tarpeiden täyttämiseen voi liittyä häpeän tunnetta tai pelkoa riippuvuudesta. Kuitenkin yhtä tärkeää kuin rakastaa, on olla Rakastettu. Jotta todella voi antaa ja vaikuttaa maailmaan, on tehtävä tilaa myös tälle feminiinisen energian laadulle; olla kuin se avoin malja, joka vastaanottaa antautuen ja luottamuksella.

Toinen ihminen ei voi täyttää meitä rakkaudella, tehdä meitä ehjäksi, eikä antaa meille mitään, mikä ei ole ensin tullut näkyväksi sisällämme. Jälleen vanha viisaus nostaa päätään: niin sisällä kuin ulkona. Se mitä on sisällämme, se saa muodon ulkopuolellamme. Siksi emme voi rakastaa toista ihmistä enempää kuin mitä rakastamme itseämme. Rakkauden antamisessa ja vastaanottamisessa ei ole myöskään kyse vain ihmisten välisistä suhteista. Ennen kaikkea rakkauden voi kokea itsessä, omassa sisimmässä olevana voimana ja valona. Rakkauden voi kokea sisäisenä yhteytenä johonkin suurempaan ja tuon suuremman johdatuksena ja armona. Silti ihmisenä tarvitsemme toisiamme, olemaan peilejä tuolle rakkaudelle ja sen esteille, tekemään rakkauden näkyväksi sekä jakamaan ja kokemaan rakkautta koko olemuksellamme – sisäisen kokemuksen lisäksi myös nahkaisena ihmisolentona. Sen lisäksi, että annamme jonkin suuremman täyttää meidät rakkaudella tuntemalla tunteita kuten ilo, rauha ja onnellisuus, on tärkeää osata ottaa vastaan myös ympärillä olevan elämän runsauden, kauneuden ja hyvyyden, kuten toisen ihmisen välittämisen, rakastavat sanat ja kosketuksen.

Otatko sinä vastaan elämän runsauden ja rakkauden, sen monessa muodossa? Vaikka vastaamme tähän kyllä, yleensä jokin sisällämme pelkää vastaanottaa. Se nimittäin tarkoittaa rohkeutta avata oma sydän. Se kysyy rohkeutta olla auki inhimillisistä peloista, pettymyksistä ja satutetuksi tulemisen kokemuksistakin huolimatta. Siksi kolme tärkeää sanaa Rakastetulle ovat: antautuminen, luottamus ja tahto.

Antautuminen

Antautuminen kysyy rohkeutta, koska se tarkoittaa ohjaksista irtipäästämistä, kontrollin sivuun laittamista ja uskallusta kohdata tuntematon; antautua sille mitä ei voi tietää. Antautuminen on uskallusta avata sydän. Se on sitä, että laskee alas muurit, turhat roolit ja suojat. Se on näkyväksi tulemista. Uskallusta antautua ilman vastustelua ja vaatimista. Se ei tapahdu yhdessä hetkessä, vaan läpinäkyväksi tuleminen vaatii pitkän tien kulkemista, prosessia, jonka myötä kuorii vähitellen kerroksiaan ja luo nahkojaan. Se vaatii sisäistä työtä, itsetuntemuksen syventämistä, varjojen kohtaamista, rajojen selkeyttämistä ja sisäisen voiman vahvistamista. Mutta Rakastettu on valmis tekemään tämän työn. Rakastettu antautuu yhä uudelleen, koska jokin hänen sisällään tietää, että vain avautumalla ja antautumalla voi kokea rakkauden upean syvyyden. Antautuminen on myös sitä, ettei varmistele tai valikoi millaista rakkautta haluaa ottaa vastaan, milloin, missä muodossa, minkä tai kenen kautta. Rakastettu ei kiellä rakkauden monenlaisia ilmenemismuotoja, vaan antautuu rakkaudelle ja opettelee ottamaan sen vastaan sellaisena kuin se elämässä kullakin hetkellä näyttäytyy.

Miten sinä voit tänään antautua, avautua tai tulla näkyvämmäksi?

Luottamus

Antautuakseen Rakastettu tarvitsee luottamusta, joka pitää maljassa olevan veden virtaavana ja raikkaana. Luottamus mahdollistaa tasapainoisen energian myös ihmisten ja asioiden välillä, koska luottamus rakentaa siltoja. Ilman luottamusta syntyy muureja. Jos ei ole luottamusta, antaminen ja vastaanottaminen ei voi tapahtua. Tämä on helpompi ymmärtää kahden ihmisen välillä, mutta yhtä lailla se toteutuu suhteessa johonkin suurempaan, koko elämään. Voit olla myös elämän Rakastettu. Maailmankaikkeus antaa kaikkea sitä mitä pyydät, mutta sinun täytyy myöskin luottaa siihen, että saat sen mitä pyydät. Tosin on hyvä muistaa, että rakkaudenkin vastaanottaminen voi tapahtua aivan toisella tavalla tai toisessa muodossa kuin kuvittelet tai odotat. Luota, että saat sitä mitä tarvitset, et sitä mitä haluat. Tietysti aina on olemassa riski, että kun avaamme sydämen ja antaudumme vastaanottamaan, niin tulemmekin satutetuiksi tai rikotuiksi. Luottamalla voi kuitenkin saada kokemuksen siitä, että mikään todellinen ei koskaan katoa tai rikkoudu. Itsetuntemuksen, erottelukyvyn ja omien rajojen selkiytymisen kautta voi oivaltaa, että lopulta kuitenkin vain itse voi antaa jotain itsestään pois. Rakkaus itsessään ei vie mitään pois. Rakkaus ei tee vaihtokauppoja, eikä vaadi mitään takaisin. Rakkaus vain vahvistaa sitä mikä jo on, sitä mikä on totta ja totuudellista.

Kysy itseltäsi mikä vielä estää luottamustasi? Mitä voit tehdä muuttaaksesi sitä, jo tänään?

Tahto

Tässä yhteydessä tahtominen on sitoutumista rakkauteen. Vastaanottaminen vaatii sen, että on myös itse valmis valitsemaan rakkauden. Tahtominen on voimaa, joka vetää puoleensa. Tahto antaa luvan vastaanottamiselle. Siinä missä maskuliininen energia on tekoja ja aktiivista työntövoimaa, on feminiininen magneettista energiaa, joka vetää puoleensa pelkällä olemassaolollaan. Kun tahtoo ja valitsee rakkauden, silloin myös vetää puoleensa sen mukaista energiaa. Tällöin maljalla on lupa täyttyä. Elämän varrelle mahtuu rikkirepiviä, rakkautta horjuttavia kokemuksia, jotka jättävät jäljet ja arvet. Siitäkin huolimatta voi tahtoa. Vaikka on tullut satutetuksi ja rikotuksi, siltikin voi valita rakkauden. Kun elämä tuo eteen haasteita, epäilystä, epäoikeudenmukaisuutta, petturuutta ja pelkoja, on entistä tärkeämpää sitoutua rakkauteen. Kokemuksen kautta voi huomata, että se tuo mukanaan sisäistä rauhaa. Tahtominen vahvistaa ja selkeyttää omaa tietä. Rakkauden valitseminen palautta kaiken kaaoksenkin keskellä olevaan keskikohtaan, josta löytyy aina seuraava askel eteenpäin. Tahtominen on haavoitetun soturin ja soturittaren voimaa, jolla nousemme ylös yhä uudelleen, jotta voimme jatkaa matkaa, oppia ja oivaltaa uusia ulottuvuuksia ja elämän syvyyttä. Rakkaus nostaa aina ylös, kun vain valitsee ojentaa sille käden. Vastaanotatko sen?

Missä voit nyt valita rakkauden pelon sijaan?

Sinä olet jo Rakastettu, mutta sallitko sen itsellesi?

Katja

Oletko kantaja vai annatko vastuun sille kelle se kuuluu?

Tämä blogikirjoitus on julkaistu Viisas Elämä -sivustolla 14.8.2018

***

Istuin ystäväni kanssa vanhan kivikirkon penkillä. Ihailin ympärilläni levittäytyvää kaunista Pyhän Marian kirkkoa ja nautin sen pehmeistä energioista. Edessäni oli puusta veistetty vanha patsas, jossa Maria kantoi sylissään kärsivää Jeesusta. Tunsin, että tuo patsas halusi kertoa minulle jotain. Energiat lähtivät liikkeelle ja ihoni kihelmöi, kun tunsin näkymättömän maailman ympäröivän minut. Sisältäni kuului kysymys: mitä sinä vielä kannat turhaan?

Feminiininen energia on mitä suurimmassa määrin rakkautta, puhdasta, pyyteetöntä rakkautta. Se on kykyä ja rohkeutta olla sydän auki, myötätuntoinen. Kuitenkin itsearvostuksen ja rajojen puuttuessa voi tuo myötätuntoinen rakkaus kääntyä itseä vastaan. Voisitko kantaa vaikka koko maailman tuskaa ja huolta harteillasi, jos vain tietäisit sen helpottavan sinulle rakkaita ihmisiä? Jos vastaat kyllä, mitä todennäköisimmin olet kantaja.

Nainen on luontaisesti kantaja, koska hän kantaa lapsiaan. Tulee kuitenkin aika, jolloin äidinkin on laskettava lapsi maahan, ja antaa tämän opetella omat askeleet. Samalla tavalla jokaisessa ihmisessä oleva feminiininen puoli ottaa kantaakseen asioita myötätunnosta ja auttamishalusta. Suuri sydän tahtoo parantaa ja auttaa – kantaa mahdollisimman pitkälle tehdäkseen toisen tiestä kevyemmän. Tämän ei tulisi kuitenkaan tapahtua oman hyvinvoinnin kustannuksella. Rajojen puuttuessa se voi myös johtaa kärsimysnäytelmään, jossa itsestä tulee uhri.

Kuvittele, että elämä on kuin suuri tanssisali, jossa tanssimme kaikki yhdessä. Jokaisella on oma ainutlaatuinen tanssinsa, vastuu omista askeleistaan. Miltä tuntuisi tanssia niin, että samalla kun yrität pitää huolta omista askeleistasi, kantaisit lisäksi toista käsilläsi ja yrittäisit tanssia hänenkin puolestaan? Vähemmästäkin voimat loppuvat ja askeleet hidastuvat. Parhaimmassa tapauksessa kummatkin ovat kumossa lattialla. Jos ei aseta rajoja, tulee helposti tehneeksi asioita, jotka eivät itselle kuulu. Jos ei tunnista sitä mikä on minun ja mikä on toisen vastuulla, ottaa helposti omalle sydämelleen toisen murheita, surua, kipua tai kärsimystä. Tämä on väärin itseä kohtaan, mutta voi viedä myös toiselta jotain tärkeää. Silloin tuo toinen ei ehkä koskaan pääse itse ottamaan vastuuta omista teoistaan, tunteistaan, käsittelemään niitä omalla tavallaan ja oppia muuttamaan sen mikä tulee muuttaa – hän ei opi tanssimaan omaa tanssiaan. Eli lopulta se, mikä on alun perin tarkoitettu hyvyydeksi, voikin kääntyä itsekkyydeksi; kantaja voi viedä toiselta mahdollisuuden oppia jotain tärkeää.

Missä sinun rakkauden rajat kulkevat? Kannatko sinä jotain toista käsilläsi tai harteillasi? Annatko sinä muiden tanssia oman tanssinsa? Otatko vastuun vain siitä, mikä aidosti kuuluu sinulle? Annatko vastuun sille kelle se kuuluu?

On eri asia kantaa kuin kannatella. Omiin askeleihin keskittyminen ei tarkoita itsekkyyttä tai kylmyyttä. Toki tarvitsemme myös toisiamme kulkemaan vierellä, jakamaan, tukemaan, näyttämään mallia, inspiroimaan, peilaamaan, opettamaan ja ohjaamaan. Yhdessä tanssiminen ja askeleiden jakaminen on helpompaa, mutta myös paljon hauskempaa! Yhdessä tanssiminen ei kuitenkaan tarkoita toisen puolesta tanssimista. Emme voi viedä toiselta pois mahdollisuutta kokea kaatuilun ja harha-askelten jälkeen tapahtuvaa oppimisen ja oivaltamisen riemua. Me emme voi rakastaa ketään valmiiksi tai ehjäksi, vaikka kuinka haluaisimme, koko sydämestä. Jos yritämme sitä, tulemme helposti rikkoneeksi vain itsemme. On luotettava jonkin suuremman apuun. On luotettava toiseen ihmiseen, että hän oppii omat askeleet, omalla tavallaan. Voit kulkea vierellä, pitää välillä kädestä, mutta anna sen jonkin suuremman kantaa.

Kirkon jälkeen istuimme ystäväni kanssa kahvilassa. Meidän keskustellessa oivalsin sen vertauskuvainnollisen ristin, mitä olin toisen puolesta henkisesti kantanut ja yrittänyt kantaa jo vuosia. Kun päästin irti ja annoin vastuun sille kelle se kuuluu, näin mielessäni kuinka tuo henkilö kumarsi ja nauroi – juuri sitä hän oli odottanutkin. Aivan kuten lasten kasvatuksessa opetetaan; tärkeintä on rakkaus ja rajat. Tämän ihmisen kohdalla olin tehnyt sen mitä äitikin voi lapselleen parhaimmillaan antaa; opettanut, inspiroinut, näyttänyt tietä ja rakastanut. Nyt oli annettava myös vapaus, jotta hän pystyi ottamaan vastuun. Oli aika päästää hänet kulkemaan omaa tietänsä. Niin ojensin hänet suuremman käsille.

Katja

Kaikille avoin salaisuus

Seisot tumman metsän laidalla. Jokin sinussa tietää, että tuon metsän takana aukeaa jotain uutta. Voit nähdä lämpimän valon pilkahtelevan puiden raoista. Päästäksesi sinne, sinun on kuljettava tuntemattomaan. Astut rohkeasti eteenpäin, kunnes tunnet jalkasi pehmeällä sammalmättäällä. Tunnet maan, joka kantaa sinua, askel askeleelta.

Seisot usvaisen meren rannalla. Jokin sinussa tietää, että tuon tutkimattoman meren syvyydessä on jotain arvokasta. Voit nähdä meren pohjalla kirkkaana loistavan helmen. Luottaen kastat jalkasi veteen. Tunnet pinnan alla olevan rauhan. Tunnet veden ympäröivän pehmeyden, kun sukellat sen syvyyteen.

Kuin tuo villi metsä tai syvä meri, myös suurin osa sisimmästäsi on tiedostamatonta, tuntematonta. Siellä tiedostamattomassa on myös sisimpäsi varjot – puolia, joita et haluaisi tunnustaa itsessäsi olevan. Ne osat sinusta, joiden olemassaolon haluaisit kieltää. Varjot ovat sitä, mitä et ajattele olevasi.

Jos valitset kohdata itsesi erilaisia puolia – myös varjoja, haavoja, avautuvia arpia, pelkoja – silloin sinä valitset rakkauden. Vain astumalla tummaan metsään ja sukeltamalla syvyyksiin, voit tietää mitä siellä on. Vain siten voit valaista varjot, muuttaa näkymättömän näkyväksi, tiedostamattoman tietoiseksi. Antaa rakkauden läpivalaista sinut pala palalta. Siten annat sinussa olevan rakkauden tehdä työtään; ottaa sinut haltuunsa, täyttää sinut parantavalla voimallaan.Valaista sinut, jotta voit muistaa kuka sinä olet.

Vain kulkemalla sisimmän varjoihin voit oppia tuntemaan todellisen itsesi. Kohdata aidon ytimesi. Villin ja pyhän puolesi. Valaista sisimpäsi. Oivaltaa oman merkityksellisyytesi. Antaa ilon, rakkauden ja rauhan pureutua solutasolle asti. Nauttia. Todella nauttia. Ja lopulta oivaltaa yksi elämän kaikille avoin salaisuus – mitään muuta et ole koskaan ollutkaan kuin kirkas valo, vaatetettuna ainutlaatuiseen ihmisyyteen.

Jos askeleesi tuntuvat raskailta, muista valita rakkaus yhä uudelleen. Ota se mukaan jokaiseen askeleeseen, jokaiseen hengitykseen. Silloin pimeänkin keskellä se näyttää suunnan. Ja muista, kun pimeys tiivistyy ja kipu tihenee, se voikin olla merkki siitä että olet jo lähellä. Ja samanaikaisesti – ehkä oletkin jo perillä, kun vain avaat silmäsi? Ehkä helmi on jo kädelläsi?

Voit myös valita jäädä metsän reunalle tai meren rannalle. Mutta kuuletko silloin sen osan, joka kysyy sisälläsi lakkaamatta:

Kuka minä olen?

Rakastan pienuuttani, koska siinä on jumalainen voima

Nämä sanat syntyivät salamoiden välkkeessä, ukkosen jyristessä taivaalla.

Nämä voimasanat syntyivät kaikille naisille, jotka välillä tuntevat itsensä pieneksi.

 

***

Olen tavallinen nainen – ja siinä on voimani.

Olen nainen, joka on raivannut tiensä kipujen läpi. Olen kääntänyt itse jokaisen kiven.

Olen nainen, joka on kohdannut kivun ja varjot. Olen päästänyt irti yhä uudestaan.

Ja teen tämän kaiken uudelleen.

Siinä on minun voimani.

 

Olen ihminen ja jumaluus yhtä aikaa.

Kun uskallan olla pieni, voin olla myös suuri.

Nöyrästi kesken ja epätäydellinen.

Ilman tarvetta vaatettaa itseäni ylipapittaren kaapuun.

Ja silti tietää kantavani sitä.

Siinä on minun voimani.

 

Olen hiljaisesti suuri ja luotan siihen.

Olen omassa voimassani ja luotan sen kantavaan valoon.

Olen nainen, joka on helppo kohdata ja turvallinen, juuri siksi että olen inhimillinen.

Olen suuri valo, joka loistaa tavallisen naisen kehossa.

Juurtunut maahan, jotta voin loistaa kirkkaasti kuin tähti.

Siinä on minun voimani.

 

Kiitos korkein ja puhtain, että näytät minulle yhä uudelleen sen mikä on tärkeintä.

Olen Rakastettu.

Tässä minä olen.

Siinä on minun voimani.

 

-Katja-